YRITYS    |    YHTEYSTIEDOT    |    REFERENSSIT
Blaxar When coating matters
MERIOLOSUHTEISIIN   |   TEOLLISUUTEEN   |   ERIKOISOLOSUHTEISIIN   |   JÄRJESTELMÄTOIMITTAJA   |   TUOTANTOTEKNOLOGIAT

Pintakäsittely teollisuuteen

Teollisen tuotannon pintakäsittelyjä säätelevät usein määrätyt standardit ja järjestelmät. Toisinaan kuitenkin käsittelyä tarvitaan tuotteelle, jolle ei ole mitään standardia tai järjestelmää. Tällöin paras ratkaisu etsitään. Olemme kehittäneet pintakäsittelyjärjestelmiä esimerkiksi tuotteille, joihin kohdistuu kovaa mekaanista tai kemiallista kulutusta.

Tämän lisäksi olemme kehittäneet työmenetelmiämme. Meillä onnistuvat sekä isojen että painavien tuotteiden pintakäsittelyt. On myös tuotteita, joiden pintakäsittelyä vaativa alue on suhteellisen pieni. Silloin käsittelyn lisäksi osaamistamme on muiden pintojen, esimerkiksi koneistettujen osien, suojaaminen.

 

EtusivulleSivukarttaOta yhteyttäTulosta